Syömishäiriö mielenterveydenhäiriönä

Syömishäiriöstä puhutaan nykyään paljon. Tunnetuksi sen ovat tuoneet mallit, jotka ovat langanlaihoja koska kontrolloivat syömistään pakonomaisesti pysyäkseen ”työkuntoisina”. Tämä laihuuden ihannointi on tarttunut yhä nuorempiin tyttöihin, joissakin määrin myös poikiin. Huolestuttavaa on se, että ensimmäisellä luokalla koulussa jo puhutaan laihuudesta ja siitä, mikä lihottaa mikä ei. Vanhin tyttäreni oli juuri aloittanut koulun kun nämä puheet alkoivat tulemaan kotiin, esimerkiksi pikaruokapaikkoihin ei voinut mennä koska se lihottaa. Muistan miettineeni että olenko minä antanut tämän kuvan tyttärelleni? Olenko minä puhunut ääneen miten lihava olen, minun pitää laihduttaa tai arvostellut ääneen jonkun henkilön kokoa ? Lasten ja nuorten esimerkkejä ja ihanteita ovat niin julkisuuden henkilöt kuin myös ihmiset siinä lähipiirissä. Se, miten me aikuiset puhumme itsestämme lasten kuullen, on erittäin merkittävää lapsen ja nuoren kehitykselle ja terveen minäkuvan syntymiselle. Toki tähänkin häiriöön liittyy paljolti muutakin ongelmaa ja tämä on vain joillekin keino niin sanotusti ilmaista itseään ja pahaa oloaan. Syömättömyys voi olla myös huomionhakuisuutta.

  

Syömishäiriö 

  

Syömishäiriöt ovat melko tavallisia sairauksia ja ne ovat mielenterveyden häiriöitä, joita  esiintyy yleisimmin nuorilla ja nuorilla aikuisilla naisilla. Valtaosa sairastuneista onkin tyttöjä ja naisia, poikien ja miesten oireilun oletetaan lisääntyneen, tai ainakin heidän oireilunsa osataan tunnistaa aiempaa paremmin. Lähtökohtaisesti syömishäiriö on ahdistuksenhallintakeino, varsin tuhoisa sellainen. Häiriintynyt syömiskäyttäytyminen, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, on sairastuneelle selviytymis- tai ratkaisukeino. Syömishäiriöt ovat luonteeltaan pitkäkestoisia sairauksia, vakavimmissa tapauksissa on kyse useiden vuosien mittaisesta prosessista. Syömisen kontrollointi tuo hallinnan tunteen sitä sairastavalle henkilölle. Syömishäiriö yhdistetään usein virheellisesti pelkästään laihuuteen, kuitenkin vain pieni osa syömishäiriöitä sairastavista on niin laihoja että lääketieteellisen aliravitsemuksen kriteerit täyttyvät. Suurin osa on joko normaali- tai ylipainoisia. Syömishäiriö ei siis aina ole tietoisesti valittu toimintamalli, vaan kyse on nimenomaan sairaudesta. (Etelän- Syli; syömishäiriöliitto; Käypähoito.) 

  

Aiheuttajat 

  

Syömishäiriön kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät. On useimmiten mahdotonta tarkasti nimetä mitään yksittäisiä tekijöitä tai kokemuksia esimerkiksi lapsuudenperheessä tai koulussa, jotka laukaisisivat syömishäiriön. Toisaalta joitain tyypillisiä yhteisiä kokemuksia on voitu havaita sairastavien kokemuksista. Vaikuttaa siltä, että tietynlaisen persoonallisuusrakenteen omaavat ihmiset ovat muita alttiimpia sairastumaan syömishäiriöön. Meidän kokemuksemme mukaan syömishäiriöön sairastumiselle alttiita henkilöitä ovat herkät, luovat, kunnianhimoiset, pohdiskelevan ja analysoivan mielen omaavat henkilöt. Syömishäiriö voi kehittyä silloin kun oma elämä ja minuus tuntuvat kaoottisilta, pelottavilta ja turvattomilta. Toisaalta se voi alkaa muka harmittomasta laihdutuskuurista, jolloin sairastuneella itsellään ei välttämättä ole juuri sillä hetkellä kokemusta akuutista ahdistuksesta, peloista tai riittämättömyyden kokemuksesta. Ympäröivä maailma tuntuu vaativan jatkuvaa valmiustilaa ja suorittamista. (Syömishäiriöliitto; käypähoito; Etelän-Syli.) 
Ulkoiset paineet ovat hirmuisia, ja jo lapsella voi olla pakonomainen tarve olla niin kuin toiset, esimerkkinä juuri laihuus.

  

Tutkiminen 

Syömishäiriön alkamisen tunnistaminen on usein vaikeaa, koska syömishäiriöön sairastuminen on pitkä prosessi. Kukaan ei sairastu yhdessä yössä. Sairastunut pyrkii myös salaamaan oireensa, usein tähän liittyy tunteita lapsuudesta ja nuoruudesta. Syömishäiriötä sairastavan henkilön tutkimuksiin kuuluvat potilaan fyysinen ja psykiatrinen tutkiminen sekä keskustelu hänen kanssaan. Psykiatrisella tutkimuksella selvitetään, onko kyseessä syömishäiriö, onko potilaalla muita samanaikaisia psyykkisiä oireita tai sairauksia ja arvioidaan potilaan psyykkistä kehitystä. Potilaalta kysytään oksentelusta ja mahdollisesta ulostus-, nesteenpoisto- ja laihdutuslääkkeiden käytöstä, selvitetään hänen ruokailu- ja liikuntatottumuksensa ja kysytään kuukautisten alkamis- ja mahdollinen loppumisikä. 

Aikuisilta kysytään mahdolliset painon muutokset, laihduttamiset ja laihdutusyritykset. Ennuste on sitä parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa syömishäiriö tunnistetaan ja siihen pystytään puuttumaan ja ohjaamaan potilas hoitoon. Syömishäiriöön kuuluu tyypillisesti se, että sairauden tunnetta ei ole tai jos se on niin omaa tilannetta vähätellään. (Syömishäiriöliitto; Terveyskirjasto;  Etelän-Syli.) 

Taudin kuva 

Laihuushäiriötä sairastava välttelee syömistä ja usein myös harrastaa liikuntaa epätavallisen paljon, jolloin paino putoaa. Hän saattaa myös oksentaa päästäkseen syömästään ruoasta eroon ja käyttää ulostus-, nesteenpoisto- tai ruokahalua hillitseviä lääkkeitä. Mielikuva omasta kehosta on vääristynyt, ja vaikka potilas laihtuu ja riutuu, hän on omasta mielestään lihava. Syömishäiriö on vahvasti rituaalinen sairaus. Toistuvat rituaalit luovat turvallisuuden tunnetta, turvallisuuden tunne luo hallinnan kokemuksen. Syömishäiriötä sairastavalle muodostuu hyvin vahvat, usein pakonomaiset rituaalit, joista on erittäin vaikea luopua. Toipuminen onkin pitkälti uusien, terveyttä tukevien, vähemmän haitallisten rituaalien löytämistä ja niihin oppimista. Syömishäiriöön liittyy usein myös euforisia tunteita. Syömättömyydessä euforian tunne rakentuu siitä, kun kehossa ei ole ruokaa, nälän tunteesta, nälän tunteen kieltämisestä, hallinnan tunteesta. Oksentaminen saattaa aiheuttaa sitä samaa hallinnan tunnetta: “minä pystyn tyhjentämään itseni silloin kun haluan.” Ahmimisessa tyydytys tulee siitä, että syö niin paljon, että käytännössä sammuu. Kaikkiin oireisiin liittyy se, että maailma ja ajattelu kapenee turvallisen pieneksi. Syömishäiriöinen maailma on hyvin minäkeskeinen. (Terveyskirjasto). 

Kun on sivusta seurannut ystävien syömishäiriöitä, osa tällaisista pakonomaisista rtuaaleista on todella radikaaleja. Eräs tuntemani lenkkeili pakonomaisesti kolme-neljä kertaa päivässä, viikonoppuisin jopa useammin. Tämä samainen ihminen alkoi myös vetäytyä omaan pieneen maailmaansa eikä liikkunut oikeastaan enää missään. Surullista, onneksi hän on hakenut ja saanut apua. Monikin on sitä apua vailla.

Oireet 

Syömishäiriön tunnetuimmat muodot ovat anoreksia (laihuushäiriö, anorexia nervosa), bulimia (ahmimishäiriö, bulimia nervosa) sekä ahmintahäiriö (BED). Anoreksia ilmenee syömisen välttelynä ja säännöstelynä, jota seuraa painon putoaminen. Syömisen välttelyn lisäksi sairastunut liikkuu usein paljon. Bulimiassa keskeisenä oireena ovat toistuvat ahmimiskohtaukset, jolloin sairastunut kadottaa tunteen syömisen hallinnasta. Kohtauksen jälkeen sairastunut pyrkii ruoasta eroon esimerkiksi oksentamalla, ulostuslääkkeillä, paastoamalla tai runsaalla liikunnalla. BED:ssä oireilu on samankaltaista kuin bulimiassa. Erottavana tekijänä on se, että BED:tä sairastava ei pyri eroon ahmimastaan ruuasta, ja näin ollen tyhjentäytymiskeinot ja niistä aiheutuvat seuraukset jäävät pois. Ajan mittaan seurauksena saattaa olla vaikea lihavuus. Epätyypillisen syömishäiriön muodot saattavat olla hyvin samankaltaisia kuin anoreksia tai bulimia, mutta jokin diagnoosin kannalta keskeinen oire puuttuu tai esiintyy lievempänä. Myös epätyypillisissä syömishäiriöissä syömiskäyttäytyminen on selvästi häiriintynyttä ja haittaa sekä sairastuneen että hänen perheensä normaalia elämää. Huolimatta termistä "epätyypillinen", epätyypilliset syömishäiriöt ovat hyvin yleisiä. Arvioidaan, että vähintään puolet syömishäiriöiden vuoksi hoitoon hakeutuvista sairastaa epätyypillistä syömishäiriötä. (Syömishäiriöliitto.) 

Anoreksian tyypillisiä oireita ja seurauksia: laihtuminen, alipaino, syömisen rajoittaminen (mahdollisesti myös muiden perheenjäsenten ruokailutottumuksiin puuttuminen), ruokalajien jakaminen sallittuihin ja kiellettyihin, yletön kiinnostus ruokaa ja ruuanlaittoa kohtaan, lihomisen pelko, itsensä kokeminen tai näkeminen lihavana, kuukautisten poisjääminen (voi aiheuttaa jatkuessaan luukatoa tai hedelmättömyyttä), ärtyisyys, uhmakkuus, raivonpuuskat, yliaktiivisuus, rauhattomuus, pakkoliikunta, unettomuus, erityisesti ruokaan, syömiseen ja liikuntaan liittyvät säännöt ja rituaalit, eristäytyneisyys, ulkopuolisuuden tunne, hiusten lähteminen ja oheneminen, lihasvoiman heikentyminen, lihasmassan väheneminen, paleleminen, ruumiin lämpötilan lasku, hidas pulssi ja matala verenpaine ja untuvainen lanugo-karvoitus kasvoilla tai muualla kehossa. (Syömishäiriöliitto.) 

Bulimian tyypillisiä oireita ja seurauksia:jatkuva ahdistus ja häpeä omasta ulkonäöstä ja painosta, toistuva, salassa tapahtuva ahmiminen, masentuneisuus, itseinho, eristäytyneisyys, itsetuhoisuus, vatsakivut, ruuansulatusongelmat, oksentaminen, sairastunut katoaa vessaan heti ruokailun jälkeen, verestävät silmät oksentamisen jälkeen, rystysiin ilmestyy ruhjeita, jotka syntyvät, kun sormet työnnetään kurkkuun ja hampaat raapivat ihoa, oksentaminen aiheuttaa jatkuessaan sylkirauhasten turpoamista, äänen käheytymistä, hammaskiilteen vaurioitumista ja  mahdollisesti rytmihäiriöitä. Muita  oireita ovat ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö, laihduttaminen, paastoaminen ja runsas liikunta ja painonvaihtelusta johtuva kuukautisten epäsäännöllisyys. (Syömishäiriöliitto.) 

  

Hoito 

Yleensä syömishäiriöinen ei puhu ongelmastaan itse, vaan pyrkii pikemminkin salaamaan sen, joten jos herää pienikin epäily asiasta, sitä tulee kysyä suoraan. Tämän suhteen sairastuneen lähipiiri – perhe, läheiset, opettajat, urheiluvalmentajat, kouluterveydenhuolto – ovat avainasemassa. Hoidossa on ensiarvoisen tärkeää on potilaan oma halu paranemiseen ja käyttäytymistapojen muutokseen. 
Syömishäiriöoireilu on monimuotoista ja siksi myös hoidon osalta on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Syömishäiriöihin erikoistunutta hoitoa on tarjolla sekä yksityisellä että julkisella puolella. Syömishäiriötä sairastavan ensimmäinen hoitokontakti on useimmiten oma terveysasema, mutta se voi olla myös yksityinen lääkäri, työterveyslääkäri, elämäntilanteesta riippuen. Lapsilla ja nuorilla hoito lähtee käyntiin monesti terveydenhoitajan vastaanotolta. Apua voi lähteä hakemaan myös mielenterveystoimistosta. (terveyskirjasto.) 

Psykiatrisessa hoidossa käytetään erilaisia psykoterapiamuotoja, esimerkiksi perhepohjainen, kognitiivis-behavioraalinen, interpersoonallinen, dialektinen tai psykodynaaminen terapia. Niistä valitaan potilaan tilanteeseen parhaiten sopiva. Hoidon tukena voidaan käyttää myös erilaisia hoitoryhmiä (esim. ahdistuksen hallinta-, psykoedukaatio-, rentoutus-, ruokailu-, ravitsemus- tai toimintaterapiaryhmät). 

Kuntouttava psykoterapia tulisi aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun ravitsemustila on korjaantunut. Lääkityksestä saattaa olla apua ahmimis- ja ahmintahäiriön hoidossa, mutta laihuushäiriön ydinoireet lievittyvät lääkehoidolla vain harvoin. Lääkityksellä saatetaan hoitaa myös muita samanaikaisia psyykkisiä oireita, kuten masennusta ja ahdistuneisuus-, persoonallisuus- tai päihdehäiriöitä. Jos potilas kieltäytyy hoidosta ilmeisestä hoidon tarpeesta huolimatta, voidaan hoito toteuttaa tahdosta riippumattomana Mielenterveyslain perusteella. 
Toipumisvaiheessa tulee usein esille kysymykset siitä, mitä oikeastaan on ilman syömishäiriötä, mitä jää jäljelle kun se viedään, kuka ja millainen olen jos en sairasta? Toipumisvaiheessa on erittäin tärkeää tukea toipuvan minäkuvaa ja rakentaa se terveelle pohjalle. (etelän syli, käypähoito, Terveyskirjasto.) 

Tässä toipumisen vaiheessa sairastunut tavallaan joutuu rakentamaan kaiken uudelleen. Tämä voi olla erityisen rankkaa ja myös vertaistuesta voi olla apua. Täytyy muistaa, että jokaisen potilaan hoito on yksilöllistä ja keinot myös vaihtelevat potilaan hoidon tarpeen mukaan.

  

http://yle.fi/uutiset/3-9277895 

  

http://areena.yle.fi/1-3416898 

  

Asiantuntijahaastattelu 

·      Kuinka paljon alttius syömishäiriöön lähtee kotoa? Eli esimerkiksi äidin esikuva kehonkuvasta, kuinka paljon sen katsotaan vaikuttavan? Ja tuohon samaan, että kuinka paljon vaikuttaa esimerkiksi se, miten tytär kuulee äitinsä arvostelevan muita naisia, muiden naisten kehoa sekä omaa kehoaan? 

  

Monet tekijät vaikuttavat (ks. dia): taustatekijöinä ovat biologia (perinnölliset tekijät, ruumiinrakenne, kehityksen ja iän tuomat fyysiset muutokset), yhteiskunta ja kulttuuri (nais- ja miesihanteet, tehokkuus, kilpailu, valinnan mahdollisuudet), persoonallisuus (tarkkuus, emotionaalinen herkkyys, täydellisyyden tarve, itsekriittisyys), psykologinen kehitys (itseluottamus, tunteiden käsittely, psyykkinen itsesäätely, identiteetti, minäkuva) sekä perhe ja ihmissuhteet (sosiaaliset taidot, ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustaidot, tukahduttava/rajaton ilmapiiri, läheisten mallit) Varsinaisina laukaisevina tekijöinä voivat olla esim. elämänmuutokset, jotka yhdessä taustatekijöiden kanssa saattavat synnyttää syömishäiriöoireilun.  

  

On totta, että perheellä ja muilla varhaisilla ihmissuhteilla on suuri vaikutus siihen, millaisena me  itsemme koemme. Mikäli joku lähipiirissä soimaa itseään, ulkonäköään tai laihduttaa jatkuvasti on se viesti myös muille, millaisena ihminen on kelpaava, hyvä, riittävä. 

  

Lapsen painoa, - tai kenenkään muunkaan! - ei tulisi koskaan kommentoida. Jos aikuinen kokee tarvetta pudottaa omaa painoaan tulisi se tehdä lasten ulottumattomissa. Mikäli lapsella on ylipainoa, tulisi tästä keskustella aina aikuisten kesken ja keskiössä tulisi olla lapsen jaksaminen, hyvinvointi, uni yms. eikä tietty kilogrammamäärä. Kaikessa painonhallinnassa tulisi korostaa pysyviä ja arkeen sopivia elämäntapamuutoksia, ei pikadieettejä ja rajuja laihdutuskuureja, jotka usein perustuvat “kielletyt ja sallitut ruoka-aineet” -jaottelulle ja ravinnonsaannin liialliselle rajoittamiselle. 

  

·      Vaikuttavatko harrastukset syömishäiriön puhkeamiseen? Yleisesti väitetään, että monet esteettiset lajit altistavat syömishäiriölle, mutta mikä siinä on se laukaiseva mekanismi? Onko se riittämättömyyden tunne vai mikä? 

  

Totta, että esteettisissä lajeissa ja muissa painokeskeisissä lajeissa tavataan enemmän syömishäiriötapauksia. Kun menestyminen perustuu painoon/ ulkonäköön/ ruumiinrakenteeseen, tulee siitä onnistumisen mittari, mikä yhdessä syömishäiriöalttiuden (mm. vaativuus, itsekriittisyys, perfektionismi, herkkyys) kanssa on petollinen yhdistelmä. Ihminen rupeaa herkästi kokemaan, että on kelpaava, arvostettu, hyväksytty, onnistunut tietyn painoisena/ näköisenä/ tietyn suorituksen tehneenä.  

  

·      Miten eroaa nuoren ja aikuisen syömishäiriöt? 

  

Syömishäiriöoireilua tavataan sekä nuorilla että aikuisilla, miehillä ja naisilla. Periaatteessa syömishäiriömekanismit ovat samanlaisia iästä riippumatta. Monella aikuisiällä sairastuneella on taustallaan “laihduttelijan” tai “jojoilijan” elämä, lihavuutta pelkäävä/ halveksuva perhekulttuuri tai muita altistavia tekijöitä. Joku on saattanut sairastaa lapsuudesta lähtien mutta pystynyt hakemaan apua vasta vanhemmiten.  

  

Se, mitä ei riittävän hyvin vielä tunnisteta, on ahmintahäiriö, jota sairastaa moni keski-ikäinen tai iäkäs ylipainoinen. Tärkeää onkin ymmärtää, että monen ylipainon taustalla on syömishäiriö, jolloin ratkaisuna ei voida tarjota laihduttamista (mikä syömishäiriötä sairastavalle on oireilua lisäävä tekijä!). 

  

Aikuisilla ja nuorilla syömishäiriön syyt ja vakavuusasteet vaihtelevat yhtälailla.  Joillakin syömishäiriöoireilun takana on vakavia ja traumaattisia kokemuksia jo varhaislapsuudesta, toisella oireilu on seurausta viattomasta laihdutuskuurista. Syömishäiriön “syvyys” yhdessä oikean avun saamisen mahdollisuuden kanssa ennustavat tietenkin myös toipumisprosessin pituutta. Yhtäkaikki, jokainen joka oireilee on oikeutettu tukeen ja hänen tulisi sitä saada. Jokaisella on myös mahdollisuus toipua syömishäiriöstä täysin, mutta se vaatii oikea-aikaista ja riittävän pitkään jatkuvaa  tukea. Se, että syömishäiriö jäisi ikään kuin aina “jollain tasolla osaksi elämää” ei pidä paikkaansa, vaikkakin valitettavan monella toipumisprosessi jää kesken ja oireilu uusiutuu uusien elämänhaasteiden kohdalla. 

  

Myös lapsilla tavataan syömishäiriöitä. Kaikki häiriintynyt syömiskäyttäytyminen ei kuitenkaan ole syömishäiriöitä. Kyseessä voi olla esim. syömiseen liittyvät pelot, tiettyihin ruoka-aineisiin liittyvät tuntemukset, allergiat ym., jotka tekevät syömiskäyttäytymisestä ongelmallista. 

  

·      Kaikki syömishäiriöt eivät ole laihuuden tavoittelua, vaan syynä voi olla esimerkiksi kova stressi tms. Onko tutkittu stressin vaikutusta nuorten syömishäiriöiden puhkeamiseen? esimerkiksi liiat koulupaineet... 

  

Syömishäiriö on lähtökohtaisesti aina epäterveellinen työkalu ahdistukseen. Jos vaikeille tunteille, elämänmuutoksille ja haasteille ei löydy terveitä tunteidenkäsittelykeinoja, voi syömishäiriö tarjota tällaisen, epäterveellisen keinon. Kun syöminen “otetaan hallintaan”, “uppoudutaan ahmimiseen” tai pakkoliikuntaan, saadaan mielen sisäinen kaaos hetkeksi kontrolliin. Valitettavasti tämä ei ole pysyvä keino selvitä vaikeista tilanteista. Sen sijaan hyvät stressinhallinta- ja ahdistuksenhallintataidot sekä terveet tunteidenkäsittelytaidot ovat olennaisia ja pitkälle kantavia keinoja. Koulustressi voi yhtenä tekijänä ylläpitää syömishäiriöoireilua, mutta yksinään se harvoin on syy kenenkään sairastumiseen. 

  

Jollakulla syömishäiriö voi laueta viattomasta laihdutuskuurista tai elämäntaparemontista, mutta taustalla on aina altistavia tekijöitä (ks. aiemmin), jotka ruokkivat syömishäiriötä. Loppujen lopuksi syömishäiriössä on aina kyse muusta kuin ulkonäöstä, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Todelliset syyt löytyvät aina pinnan alta.  

  

·      Miksi naiset ovat alttiimpia syömishäiriöille kuin miehet? 

  

Sairastuneista valtaosa on naisia. Tälle on esitetty yhdeksi syyksi suurempia naisiin kohdistuneita ulkonäköpaineita. Yhä enemmän on ruvettu kuitenkin puhumaan myös miehistä, jotka sairastuvat. Miehet eivät kuitenkaan (vaikka sairastaisivatkin) päädy niin herkästi hakemaan apua ja täten tilastoihin. Tämä johtunee pitkälti  siitä, että syömishäiriö mielletään edelleenkin kovin stereotyyppisesti nuorten naisten anoreksiaksi – mikä todellisuudessa on vain jäävuoren huippu. Miehet saattavat myös oireilla tavoilla, joita ei tunnisteta syömishäiriöksi niin herkästi. He esimerkiksi saattavat käydä pakonomaisesti kuntosalilla ja huolehtia liikaa kehonsa lihaksikkuudesta – mitä ensisilmäykseltä saatetaan pitää vain terveellisenä elämäntapana.  

  

·      Mitkä ovat yleisimmät syyt sen syntymiseen/puhkeamiseen ja missä eri paikoissa siihen voi saada apua/hoitoa (sairaala, hoitoyksiköt? terapia? erilaiset ryhmät?) ja millaista (laitos)hoito on. 

  

Syömishäiriö voi puhjeta monenlaisten elämäntilanteiden keskellä. Jollakulla oireilun voi laukaista koulukiusaaminen, ero kumppanista, ristiriitaiset perhesuhteet tai työttömäksi jääminen. Myös positiiviset asiat kuten naimisiinmeno, lapsen saaminen, vaihto-oppilasvuosi voi laukaista sairauden. On hyvä kuitenkin muistaa, että nämä asiat eivät ole syömishäiriön varsinaisia syitä. Jotta joku sairastuu syömishäiriöön täytyy usean eri palasen, altistavan tekijän (ks. aiemmin), osua kohdalleen.  

  

Syömishäiriöiden hoito lähtee aina perusterveydenhuollosta, omalta terveysasemalta, koulu- tai opiskeluterveydenhuollosta, työterveydestä tai yksityiseltä lääkäriasemalta. Erikoistunut syömishäiriöhoito järjestetään pääkaupunkiseudulla Hyksin Syömishäiriöyksikössä, johon hakeudutaan lähetteellä. Syömishäiriöyksikössä toimii kokovuorokautinen osasto, päiväosasto sekä kuntoutusyksikkö. Hoito keskittyy ravitsemustilan korjaamiseen. Kukin voi (ja tätä suositellaan!) hakeutua myös psykoterapiaan, johon on mahdollista saada Kelalta kuntoutustukea. Moni käykin 3 vuoden psykoterapiajakson osana toipumisprosessiaan. Yksityiseltä puolelta mm. Malmilla sijaitseva Syömishäiriökeskus tarjoaa kokonaisvaltaista hoitoa terapiapalveluineen.  

  

Syömishäiriöiden hoidossa olennaista on ravitsemustilan korjaaminen (Huom! Myös ylipainoinen voi olla aliravittu!) sekä riittävän, riittävän monipuolisen täsmäsyömisen opettelu. Lisäksi olennaista on lopettaa laihduttaminen ja laihdutusajattelu, mitkä monilla ylläpitävät jatkuvaa “panttaamisen” ja ylensyömisen kehää sekä saa ajatukset pyörimään jatkuvasti ruuan ympärillä. Kun keho on ravittu, myös suuri osa aliravitsemuksen myötä tulevista oireista katoaa.  

  

Hoitoon kuuluu hoitopaikasta riippuen psykoedukaatiota, erilaisia rentoutus- ja hengitysharjoituksia, fysioterapiaa, yksilötukea ja keskustelua, terapiapalveluita ja muita ryhmiä. Olennaista on, että tuki ei loppuisi siinä vaiheessa kun ravitsemustila ja sen myötä paino rupeaa korjaantumaan. Ahdistus muuttuvan kehon kanssa on suuri ja tähän tulisi  saada riittävä tuki.   

  

·      Mitä erilaisia syömishäiriön "muotoja" on olemassa. (Vai rajoittuuko anoreksia/bulimia?) 

  

Anoreksia ja bulimia ovat tunnetuimmat mutta eivät suinkaan yleisimmät. Yleisimpiä syömishäiriöitä ovat epätyypilliset syömishäiriöt, jotka ovat ikään kuin sekoitus monia eri oireita. Syömishäiriö vain harvoin on puhtaasti anoreksiaa tai ahmimista. Muita syömishäiriöitä on BED (= binge eating disorder) eli ahmintahäiriö. Ortoreksia ei ole virallinen diagnoosi, mutta kulkee vahvasti mukana eri oirekuvissa. Ortoreksiassa ihminen suhtautuu pakonomaisesti “terveelliseen” ruokaan ja rupeaa näin pikkuhiljaa rajoittamaan ruokavaliotaan. Ortoreksiaan liittyy monilla myös vahvana eettisyysajattelu, joka suuntaa syömiskäyttäytymistä. 

  

·      Millaisia tuntemuksia potilaat kokevat sairastaessaan/millainen sairaudentunto on? (Kuten euforiaa/depressiota ja miten nämä oireet vaihtelevat, esim. hetkittäin/päivittäin jne. Tietenkin yksilöllistä, mutta esim. muutama esimerkki oirehdinnasta.) 

  

Sairastumisen alkuvaiheessa  sairastunut on usein sairaudentunnoton. Hän ei siis ymmärrä olevansa sairas, vaan voi kokea pikemminkin olevansa elämänsä kunnossa ja jopa juurikin tuollaisessa euforisessa mielentilassa. Pitkään jatkuessaan sairastunut kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kokee masentuneisuutta ja epätoivon tuntemuksia. Myös yksinäisyyden tunne on valtava, sillä sairastunut usein uskoo, ettei kukaan muu voi ymmärtää hänen sairauttaan. Monella on itsetuhoisia ajatuksia ja moni onkin itsetuhoinen. Sairastuneen mieli on ristiriitainen: samaan aikaan hän saattaa toivoa, että joku auttaisi häntä, mutta samaan aikaan hän torjuu läheisten auttamispyrkimykset. Syömishäiriötä sairastavalta ei voi ottaa oireita (= selviytymiskeinoja) pois ellei siihen tilalle anneta jotakin muuta, muuten sairastunut on täysin keinoton selviämään tunteidensa kanssa. 

Asiantuntijana Kaisa Lehtonen,  Etelän-Syli ry. 

Lähteet:

Mikä on häiriintynyttä syömistä?. Syömishäiriöliitto. Verkkodokumentti. <http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot1.html>. Luettu 18.5.2017.

Syömishäiriöt. Terveyskirjasto. Verkkodokumentti.<http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.plain?p_artikkeli=khp00109>. Luettu 18.5.2017.

Syömishäiriöt. Käypähoito. Verkkodokumentti.<http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50101>

http://etelansyli.fi/sairastuneelle-toipuvalle/>. Luettu 18.5.2017.

Kuvat:
syömishäiriöisten tarinat: Ihailin luista kehoani. Studio55.fi. Verkkodokumentti.<http://www.studio55.fi/terveys/article/syomishairioisten-tarinat-ihailin-luista-kehoani/4672016>. Luettu 18.5.2017.

Urheilun harrastajien paineet voivat aiheuttaa syömishäiriöitä: "Halu pärjätä muita paremmin on usein sairastumiselle altistava tekijä. MTV.fi. Verkkodokumentti. <http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/urheilun-harrastajien-paineet-voivat-aiheuttaa-syomishairioita-halu-parjata-muita-paremmin-on-usein-sairastumiselle-altistava-tekija/6196510>. Luettu 18.5.2017.

Lehtonen, Kaisa. Toiminnanohjaaja. Etelän-Syli ry.